Treeniblogi

TAAJAMAJÄLKI

Talvella hyvä tapa treenata jälkeä on lähteä jäljestämään taajamaan. Tänä talvena tähän on Satakunnassakin tarjoutunut oiva tilaisuus, kun meilläkin on ollut lunta jopa useita viikkoja. Taajamajälki on aloitettu ensin ympäristössä, jossa on jo joitain häiriöitä eli muita ihmisiä, koiria, vähän liikennettä, mutta kuitenkin myös rauhaa ja puhdasta aluetta. Tästä vähitellen on siirrytty sitten ympäristöihin, joissa on paljon häiriötä eli runsaasti liikennettä, paljon kulkijoita ja sen myötä niitä muita jälkiä.

E:\Karsee Kuvia\2018.03.17 Treeni PetPorilla\DSC_0662.JPG

Taajamajälki on ollut iältään pääsääntöisesti puolesta tunnista muutamaan tuntiin, tässä on pyritty huomioimaan esimerkiksi ilman lämpötila, tuulen voimakkuus ja koirakon taso. Taajamajälki pyritään aina aloittamaan puhtaasta kohdasta, jotta koira ehtii pääsemään ”kiinni” jälkeen ja sen on helpompi pysyä oikeallanjäljellä sitten kun eteen tulee niitä hankalia kohtia. Mitään varsinaista alkuhajua koiralle ei anneta, vaan koira jäljestää sitä jälkeä, joka sille on ensimmäisenä tarjoiltu ja kerrottu, että tätä halutaan. Jälki voi toki lähteä vaikka esineeltä, joka on jäljen tekijän.

Jäljellä itsessään tulee ympäristöstä riippuen niitä haastavia kohtia, kun jälki kulkee vaikka jonkin uran yli. Uraa pitkin on jo ehtinyt jäljen vanhetessa kulkea sekä ihmisiä että koiria tai autoja, polkupyöriä tai muita kulkuneuvoja. Lisäksi taajamassa tulee urien ulkopuolellakin niitä muita jälkiä, eläimen tai ihmisen, jotka ovat sekä tuoreempia että vanhempia. Talvella nämä haastavat kohdat on helpompi setviä, kun ohjaaja näkee sen oikean jäljen lumessa ja voi vahvistaa oikealla jäljellä pysymistä.

Varsinkin alkuvaiheessa, jälkeä ja tuoreilla ”väärillä” jäljillä sekä kokemattomalla koiralla, voidaan hetkikin tuumailla, että mikä näistä olikaan se oikea jälki. Mutta lopulta koira yleensä valitsee sen oikean ja ohjaaja pääsee koiraa palkkaamaan tästä valinnasta. Pidemmälle edetessä koiralla on jo niin hyvässä muistissa se ”oikea” jälki, että lukemattomat harhatkaan eivät sitä häiritse, vaan se etenee kuin juna, päättäväisesti määräten suunnan, ja ohjaajan määrätessä vauhdin.

Taajama tarjoaa vielä omanlaisiaan häiriötekijöitä, joita ei voi edes ennakoida, kuten maaliskuun eräässä treenissä saimme huomata. Keskellä kaupunkiakin on niiden muiden koirien lisäksi monenlaisia luontokappaleita. Kasperi sai heti jäljen alkuun fasaanipariskunnan jäljelleen, liekö ollut sama fasaani, joka ”stalkkasi” meitä muuallakin, toisinaan vain patsasteli paikallaan, mutta toisinaan kirmasi vauhdilla jäljen poikki juuri koiran nenän edestä. Jänikset sen sijaan päätyivät ihmettelemään touhujamme rauhassa. Hampurilaispaikan ympäristössä oli runsaasti roskia ja siitä syystä kookkaita korppeja, jotka kyllä kohteliaasti väistivät meitä.

Sitten on pyöräilijää, jalankulkijaa, autoilijaa, sähköpyörätuolia... Eksoottisimpina häiriöinä tässä treenissä olivat koiranomistaja, joka päätti opettaa omia koiriaan olemaan haukkumatta siten, että kytki ne mattotelineeseen haukkumaan jäljestävää koiraa (eivät lakanneet haukkumasta) ja nokkahuilua soittava pikkupoika, jota Roki jäi lumoutuneena hetkeksi kuuntelemaan.

Lisäksi eräs koiranomistaja kulki hetken Kumun vierellä ( jolla muutoinkin oli hieman haastava jälki hampurilaispaikan ympäri ) ja sitten lähti tulemaan kohti. Ajatuksena että koira lakkaisi haukkumasta muita koiria, jos tulisi nuuskimaan tätä työssä olevaa koiraa... Taajamajälki opettaa koiraa jäljestämään häiriöistä huolimatta ja tämän talven aikana olemme ihan selkeästi kyllä tämän huomanneet, kunhan totuttaminen tapahtuu vähitellen. Kun kohdalle osuu jokin ennen kokematon häiriö, ohjaaja malttaa vain kärsivällisesti odottaa, että koira on jälleen valmis jatkamaan. Pysyvämpiä tuloksia tässäkin saavutetaan sillä, että koira itse saa oivaltaa.


Koira oppii pitämään jäljestä huolta ihan eri tavalla. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, mitä talven taajamassa jäljestäminen on tuonut jäljestämiseen taajaman ulkopuolella.


Taajamassa jäljestäminen kasvattaa myös ohjaajaa, ehkä jopa enemmän kuin koiraa. Ohjaaja oppii lukemaan koiraansa erilaisissa tilanteissa, tukemaan koiraa oikeassa kohdassa ja palkkaamaan oikea-aikaisesti. Ohjaaja oppii menemään siihen ”kuplaan” koiransa kanssa, ei ole muuta kuin koira, ohjaaja ja se jälki, jota seurataan. Ei enää ehdi huomaamaan niitä välillä kummaksuvia katseita tai miettimään, miten hassulta tämä puuha ehkä toisinaan saattaa näyttää. Mutta ehkäpä tämä vielä kuitenkin täyttää jonkinlaisen järkevältä näyttävän toiminnan kriteerit, koska poliisipartiokin vain päätyi katselemaan touhujamme todeten ilmeisesti etteivät nuo ainakaan ympäristölle ole vaaraksi.

Summa summarum, mielestäni jäljestäminen on aina ollut pelastuskoiratoiminnan suola ja tämä on tuonut siihen vielä ihan uuden ulottuvuuden. Kaiken kaikkiaan tämä on kyllä niin hieno ”laji”, koskapa koko maailma tarjoaa oivan harjoitteluympäristön, kun sitä vain katsoo oikeiden lasien läpi ja antaa mielikuvitukselle vallan. Kiitos treenikaverit, että ennakkoluulottomasti olette lähteneet tähänkin mukaan!

Kirjoittaja: Päivi Kuusela